Hunter Mountain

Jos olet New York Citystä kotoisin oleva hiihtopummi, on hyvin todennäköistä, että Hunter Mountain on sinulle tuttu. Upeilla pohjoisilla Catskillvuorilla sijaitseva kohde on alle kolmen tunnin ajomatkan päässä New York Citystä ja Manhattanilta, mikä tekee siitä erinomaisen päiväretkikohteen – olitpa liikkeellä omalla nelivedolla tai jonkin monista bussimatkoja järjestävistä operaattoreista kyydissä.

Hunter Mountain Resort koostuu kolmesta erillisestä vuoresta: Hunter Mountain, Hunter One ja Hunter West. 53 rinteen, 10 hissin, 1 227 metrin huippukorkeuden ja 488 metrin korkeuseron ansiosta keskuksella ei ole vaikeuksia vetää puoleensa kaupunkilaisjoukkoja. Tai miellyttää heitä loistavalla maastollaan ja runsaalla lumellaan.

Sitä on kutsuttu “maailman lumetuspääkaupungiksi”. Syy on se, että vuonna 1967 vuori nousi kuuluisuuteen, kun siitä tuli ensimmäinen hiihtokeskus – maailmassa – jossa oli huipulta alas asti ulottuva lumetus. Ja vuonna 1989 siitä tuli ensimmäinen vuori, jolle asennettiin automatisoitu lumetusjärjestelmä. Tehokas lumetus kattaa 100 prosenttia Hunterin maastosta puuterilla, vaikka 1 227 metrin huippu varmistaa, että myös luonnonlunta riittää.

Kaksi veljestä, Orville ja Israel Slutzky, perustivat Hunter Mountain Ski Resortin. Mutta matka ei ollut aina helppo. Aluksi New Yorkin osavaltio piti vuorta liian kivikkoisena ja rosoisena hiihtokeskukseksi. Veljekset kuitenkin löysivät kehittäjiä, jotka lähtivät mukaan rahoittamaan heidän unelmaansa. Silti parin heikon aloituskauden jälkeen, suurten tappioiden seurauksena, kehittäjät ajautuivat konkurssiin. Nyt Orvillen ja Israelin päätettäväksi jäi, jatkuisiko unelma. He jatkoivat sinnikkäästi, asensivat toisen hiihtohissin ja ryhtyivät tosissaan markkinoimaan. Lopulta juuri heidän lumetuksensa piti pintansa ja toi hiihtäjät paikalle. 1960-luvun puoliväliin mennessä veljekset olivat jälleen takaisin bisneksessä.

Lake Placidin vuoden 1980 talviolympialaisten aikaan lunta oli liian vähän, ja Slutzkyn veljekset kutsuttiin apuun varmistamaan, että talvikisat voitiin järjestää suunnitellusti.

New Yorkin fiilis näkyy myös rinteissä. Belt Parkway, joka kiemurtelee huipulta alas, on saanut nimensä New York Cityn/Queensin valtaväylän mukaan, joka on pahamaineinen ruuhkistaan. Belt Parkway tunnetaan itse asiassa monista törmäyksistä hiihtäjien kesken, joten sitä kannattaa ehkä välttää.

Luonnollisesti, koska se on kirjaimellisesti aivan nurkan takana Ison Omenan kupeessa, viikonloput tuppaavat olemaan ääriään myöten täynnä. Ja Herkuleen kaltaisten lumetuskykyjensä ansiosta Hunter Mountain kestää käytännössä kaiken, mitä Luontoäiti sen tielle heittää.

Paljon parempi on ajoittaa reissu Hunteriin arkipäivälle. Keskitasoiset ja aloittelijat viihtyvät parhaiten Hunter Onella. Hunter Mountainin päärinnepuolella on nopea kuuden hengen tuolihissi – The Kaatskill Flyer – joka oli avautuessaan osavaltiossa ensimmäinen laatuaan. Kokeneet laskijat suuntaavat Hunter Westiin etsimään Catskillvuorten jyrkimpiä tuplamustia rinteitä.